Vili Niinikivi Koulutus pelastaa maailman.

Kaikki blogit puheenaiheesta Venäjän trollit

Vaalivaikuttaminen ei vaadi Venäjää, vaan trollit tekevät sen talkootyöllä

Sain juuri bannit Facebookista viime vuonna tekemäni kirjoituksen perusteella. Kirjoituksessa kritisoin Venäjä-mielistä Janus Putkosta, joka on loikannut Venäjän miehittämillä alueilla sijaitsevan Donetskin mielikuvitustasavaltaan eräänlaiseksi mediapäälliköksi. Putkonen on supisuomalainen, mutta hän toimii silti aktiivisesti Suomea vastaan Venäjän puolella levittäen propagandaa ja valheita.

Trumpin vaikeudet

Silmukka kiristyy Trumpin kaulassa. Venäjätutkinta, naissuhteiden paljastuminen, pakolaisten pidättämiset ja heiltä riistetyt lapset,  valheiden paljastuminen ja jatkuva ristiriitaisten lausuntojen antaminen.

Jossain muussa maassa, jossain sivistyneessä länsimaassa, tällaiset tapahtumat johtaisivat presidentin eroon. USA ei taida olla länsimaa, eikä järin sivistynyt maa.

"Todista ettet ole Venäjän trolli!"

Läntiseen oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu, että henkilö on syytön kunnes toisin todistetaan. Tätä erinomaista ja humaania periaatetta pyritään noudattamaan inhimillisessä kanssakäymisessä ja julkisissa keskusteluissa muutenkin, ei vain oikeuslaitoksessa. Ihmisen ei siis yleensä katsota olevan velvollinen todistamaan omaa syyttömyyttään, vaan todistustaakka on syyttävällä taholla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä