Vili Niinikivi Koulutus pelastaa maailman.

Lukion oppiaineiden loputon suo

  • Kuvankaappaus: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/tr14.pdf?lang=fi
    Kuvankaappaus: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2013/liitteet/tr14.pdf?lang=fi

Kevään kuumimmaksi koulutuspoliittiseksi kiistakapulaksi muodostunut lukion tuntijakouudistus. Kuten odotettua, keskustelu on siirtynyt nopeasti puolustusasemiin ja eri tahot puolustavat omakseen kokemia oppiaineita intohimolla. Erityisesti historian puolustaminen on ollut suosittua. Keskustelu on saanut jo absurdeja piirteitä, kun Kristiilisdemokraatien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman perusteli uskonnon asemaa ja jopa lisäämistä viime aikojen perhesurmilla ja kouluampumisilla.

Oppiaineiden puolustaminen on helppoa ja ymmärrettävää. Koulutuksemme on perustunut oppiainejakoisuuteen iät ja ajat. Maailma ei kuitenkaan jakaudu oppiaineisiin ja oppiainerajat ylittäviä opintokokonaisuuksia tarvitaan. Nykyaikaisessa yleissivistyksessä ei ole kyse pelkästään asioiden tietämisestä, vaan kyvystä käsitellä, tarkastella kriittisesti ja luoda tietoa. Pirstaleisesta lukiosta puuttuu vaativien opiskelutaitojen ja nykyisen yleissivistyksen vaatima syväsuuntautuneisuus. Lukiolaiset itse kokevat tärkeäksi luokattomuuden tuoman valinnanvapauden ja joustavuuden. Lukio-opetus on nykyään monipuolista, muttei kovin innostavaa tai motivoivaa. 

Käsityksemme oppimisesta ja opettamisesta perustuu julkisessa keskustelussa yhä liikaa siihen, että opettamisen tehtävä olisi pelkästään siirtää tietoa oppilaan päähän: oppilaille pitää kertoa asioita ja oppilaan tehtävä on toistaa tämä tieto koepaperille. Oppiaineiden ja -sisällön lisääminen on kuitenkin loputon suo. Voisimme helposti perustella esimerkiksi taloustieteen, yrittäjyyskasvatuksen, kotitalouden, ensiapukurssin, liikenneopetuksen tai vaikkapa draaman pakollisuutta lukiokoulutuksessa.

Koulu tuntuu olevan loputon toiveiden tynnyri ja jatkuvasti ollaan vaatimassa ties minkä asian opettamista koulussa. Oppisisällön sijaan on siis korkea aika panostaa oppiainerajat ylittävään eheyttämiseen, tulevaisuuden opiskelutaitoihin, kokonaisuuksien hallintaan, osallisuuteen sekä tiedon kriittiseen arviointiin, käsittelyyn ja luomiseen. Oppijalle tulee antaa aktiivisempi rooli: tiedon toistaminen ei nykymaailmassa riitä.

Mistä kohussa on sitten sitten kyse? Kuten taulukosta huomaamme, opiskelija pystyy valitsemalla kaikki fysiikan, terveystiedon, uskonnon ja joko historian tai yhteiskuntaopin jättämään kaikkien muiden oppiaineiden kurssit välistä. Kovin yleistä en tämän uskoisi olevan, vaan uskon suurimman osan valitsevan monipuolisemmin kursseja ja jättävän vähemmän oppiaineita pois. Malli kuitenkin uudistaa lukion tuntijakoa hyvin merkittävästi. Tämä malli on työryhmän esityksessä malli A.

Malleja on kuitenkin esitetty kaksi muutakin. Opettajien ammattijärjestön OAJ:n kannattama malli C säilyttäisi vähintään yhden pakollisen kurssin kaikkia oppiaineita. Yhden pakollisen kurssin (keskimäärin 38 oppituntia) lukeminen oppiaineesta on enemmän tai vähemmän ajanhukkaa. Jatko-opintojen kannalta on melko yhdentekevää, oletko lukenut yhden vai et yhtään kurssia. Jo nykyisessä lukiossa opiskelijan on melko varhaisessa vaiheessa valittava mitä reaaliainetta lähtee lukemaan enemmän ja mitkä jättää vain pakollisiin kursseihin. Malli C säilyttää lukio-opiskelulle tyypillisen pirstaleisuuden. 17 oppiainetta on yksinkertaisesti järjetön määrä.

Kiista liittyy siis nimenomaan reaaliaineisiin, mutta kaikissa malleissa vähennetään yksi äidinkielen kurssi, lisätään yksi kurssi liikuntaan, ensimmäinen matematiikan kurssi käydään yhdessä ilman jakoa pitkään ja lyhyeen matematiikkaan ja lisätään yksi kurssi opinto-ohjausta. Tärkeä ja hyvä uudistus on kolmen pakollisen oppiainerajojen ylittävien teemakurssin lisääminen.

Keskustelusta onkin osittain unohtunut se, että oppiaineiden kurssien lisäksi on tulossa pakollisia yhteisiä opintokokonaisuuksia ja teemaopintoja. Näiden kurssien sisällöistä ei ole vielä tietoa mutta niihin on varmasti tulossa laajasti eri oppiaineita. Sisältötiedon lisäksi ymmärrys eri tieteenalojen näkökulmista erilaisiin ilmiöihin ja koko maailmaan on keskeistä.

Pedagogisesti ja yleissivistyksen kannalta radikaaleinkin tuntijakomalli on perusteltavissa. Varsinkin, kun malli A säilyttää laajat kieliopinnot, matematiikan, luonnontieteellisiä aineita, humanistis-yhteiskunnallisia aineita, terveystiedon, uskonnon, liikunnan, taito- ja taideaineet ja opinto-ohjauksen. (Terveystiedon ja uskonnon lain turvaama erityisasema onkin sitten kyseenalainen.) Lukioon ei tulla tyhjän päältä, vaan yleissivistävän peruskoulun jälkeen. (Peruskoulussa valinnaisuus onkin pidettävä vähäisenä.)

Toinen tärkeä näkökulma on jäänyt kuitenkin liian vähälle huomiolle. Koulutuksellisen tasa-arvon kannalta vapaaehtoisuuden lisääminen on ongelmallista. Kaikilla opiskelijoilla ei ole samanlaista kykyä ja tukea tehdä oman tulevaisuutensa kannalta järkeviä koulutusvalintoja. Luokaton lukio vaatii jo nykyisellään vaativia päätöksentekotaitoja ja itsenäisyyttä. Tuntijakouudistus saattaa kiristää näitä vaatimuksia edelleen. Lukioverkko tulee jatkossakin säilyttää kattavana, joten OAJ:n esittämä huoli siitä, onko kaikilla lukiolla valmiuksia ja resursseja tarjota mallin A mukaista opetusta, on aiheellinen. Uhkana on myös, muodostuvatko oppiaineet myös entistä selvemmin sellaisiksi, että heikommin niissä pärjäävät eivät uskalla ilmoittautua kursseille.

Kysymys ei ole siis yksinkertainen ja kietoutuu moneen muuhun asiaan. Itse kallistuisin varovaisesti mallin A kannalle. Uskon sen lisäävän opiskelijoiden motivaatiota, vähentävän pirstaleisuutta ja tuovan paljon hyviä uudistuksia. Malli kuitenkin antaa riittävän monipuolisen näkökulman maailmaan ja takaa siten yleissivistyksen. Koulutukselliseen tasa-arvoon, opinto-ohjaukseen ja heikommin pärjäävien oppilaiden tukemiseen pitää panostaa.

Tuntijakoa tai yksittäisen oppiaineen asemaa olen enemmän huolissani siitä, että lukiokoulutuksesta ollaan leikkaamassa tulevina vuosina yli 50 miljoonaa euroa. Milloinkohan päättäjät ymmärtävät, että koulutus ei ole kuluerä vaan investointi tulevaisuuteen?

Oppiaineiden puolustaminen tai vastakkainasettelu on hyvä tarina, jota media tykkää toistaa. Poliittisen viestinnän kannalta on helpompaa vastustaa tai puolustaa oppiainetta kuin miettiä vaikkapa oppiainerajat ylittävää opetusta. Pitäisi kuitenkin pystyä katsomaan oppiaineiden taakse ja miettiä koko lukiokoulutusta laajemmin, eikä upota oppiaineiden ja niiden puolustamisen loputtomaan suohon.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Lauri Laine

Peräänkuulutat kirjoituksessasi lukion oppiaineiden laajempaa integraationta erityisesti reaaliaineissa. Olen kanssasi eri mieltä siitä, minkälaisia mahdollisuuksia lukiossa on tarjota oppiaineet ylittäviä opintokokonaisuuksia. Maailma ei tietenkään jakaudu oppiaineisiin ja monissa lukion oppiaineissa joututaan tällä hetkellä käsittelemään samoja asioita, mutta oppiaineiden täydellinen integraatio on lukiotasolla hyvin monimutkainen asia.

Aihesisältöjä integroivia kursseja on hyvin vaikeaa toteuttaa jo opettajankoulutuksen näkökulmasta. Lukion aineenopettajat ovat yliopisto-opinnoissaan erikoistuneet yleensä kahden tai korkeintaan kolmen tieteenalan tieteenfilosofiaan, substanssiin ja ainedidaktiikkaan. Lukiossa oppiaineet ja niissä tarjottavat kurssit sisältävät yksinkertaistetun otoksen näiden tieteenalojen oppisisällöistä.

Lukion aineenopettajien pätevyysvaatimukset (Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 10. pykälä, 2. momentti) ovat ylempi korkeakoulututkinto, ensimmäisessä opetettavassa aineessa 120 op laajuiset ja muissa 60 op laajuiset opinnot yliopistossa.

Näen yhtenä lukiokurssien tärkeimpänä tarkoituksena lukiolaisten aiemmin peruskoulussa eri oppiaineissa opiskelemien asioiden syventämisen. Tällaiseen tietojen syventämiseen tarvitaan eri alojen asiantuntijoita ohjaamaan lukiolaisten oppimisprosesseja. Mikäli siis lukion oppiaineita halutaan tulevaisuudessa integroida nykyistä laajempiin kokonaisuuksiin, lukion aineenopettajien kelpoisuusvaatimuksia olisi kevennettävä, mikä puolestaan tarkoittaa sitä, ettei lukion aineenopettajilla tulevaisuudessa olisi yhtä syvällisiä tietoja opettamistaan asioista.

Lukiolaisia opettaisivat siis integraation lisääntyessä nykyistä huomattavasti pintapuolisemmin eri tieteenaloihin tutustuneet opettajat. Itse en näe tällaista kehityssuuntaa toivottavana.

Käyttäjän viliniinikivi kuva
Vili Niinikivi

Kiitos kommentista!

Oppiaineiden täydellistä integraatiota en minä tai kovin moni muukaan ole vaatimassa. Sen sijaan tervehdin ilolla tuntijakoehdotuksen teemakursseja. (Joita on malleissa A ja C kolme sekä mallissa B viisi). Edelleen lukio säilyy kaikissa malleissa hyvinkin oppiainejakoisena ja suurinta osaa kursseja opettaa oppiaineeseen joku 120op tai 60op lukenut pätevä opettaja.

Myös OAJ kannattaa lausumassaan teemaopintoja: ”Lukiokoulutuksen pedagoginen kehittäminen on välttämätöntä. Opettajien yhteistyö on hyvä keino uudistaa lukiota. Oppiainerajat ylittävät kurssit sopivat kuitenkin huonosti lukio-opetuksen alkuun. (- -) OAJ pitää järkevämpänä sellaista toimintatapaa, jossa kunkin oppiaineen opettajan johdolla perehdytään kullekkin oppiaineelle ominaisiin perusteisiin. Teemakursseilla on tämän jälkeen mahdollista syventää oppimista eri oppiaineiden rajat ylittäen”.

En usko, että teemakursseille vaaditaan kaikkien siinä esiin tulevien oppiaineiden tai tieteenalojen pätevyyttä. Kyse on kuitenkin pedagogisesti tärkeästä kehittämiskohteesta. Opettajan tehtävä ei nykyaikana ole vain kertoa ja luennoida asioita vaan tukea ja auttaa oppilasta opiskelemaan ja oppimaan. Todennäköisesti teemakurssit tullaan toteuttamaan tutkivan oppimisen hengessä, jossa opiskelijat itse tutkivat, etsivät, käsittelevät ja luovat ymmärrystä kurssin aiheesta. (lisää: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tutkiva_oppiminen) Tarkoitus tuskin siis on, että opettajan pitäisi ymmärtää kaikkea teemakurssin teemasta.

Meillä OKL:ssä näitä tutkivan oppimisen mallin mukaisia teemoja on ollut esimerkiksi viestintä, kaupankäynti ja sadut. Tarkoitus ei siis ole, että opettajan pitäisi luennoida esimerkiksi kaupankäynnin historiallinen, taloudellinen, matemaattinen, psykologinen ja moraalis-filosofinen näkökulma, vaan opiskelijat itse suuntavat oppimistaan ja etsivät tietoa. Välillä on luultavasti pedagogisesti perusteltua pitää opettajajohtoisia hetkiä. Nykyaikaisen työelämän ja esimerkiksi korkeakouluopiskelun(tutkielmat, esseet, ryhmätyöt)kannalta teemakurssit antavat hyviä valmiuksia.

Mallin A ja B mukaiset yhteiset opintokokonaisuudet luonnontieteissä ja humanistis-yhteiskunnallisissa aineissa olisi luultavasti myös järkevintä toteuttaa eri aineenopettajien välisenä yhteistyönä. Mallissa C näitä ei edes olisi, vaan oppiainerajat ylittävien kurssien määrä jää kolmeen. (Mallissa A viisi, mallissa B seitsemän)Kannattamassani mallissa oppiainerajoja ylittäviä kursseja olisi siis 5/75 eli 6,6 % lukion minimilaajuudesta.

Lukion oppisisältö ei ole vaatimustasoltaan niin korkeatasoista, etteivät siitä kaikki opettajat selviäisi. Jos tullaan vastaan tietoon tai asiaan, jota opiskelijat tai opettaja eivät ymmärrä, voidaan turvautua tutkivan oppimisen mallin mukaan asiantuntijaresurssiin, joka voi esimerkiksi olla toinen lukion opettaja.

Oppiainejakoisuudella on tehtävänsä, eikä sitä lukiossa tarvitse kokonaan purkaa. "Lukion kehittämistavoitteiksi on linjattu tulevaisuuden oppimistaidot, integroivan ja kokonaisuuksien hallintaa vahvistavan opetuksen lisääminen sekä yhteisöllinen ja osallistava toimintakulttuuri. " Näihin teemaopinnot, ilmiölähtöinen ja tutkiva oppiminen ovat hyvä vastaus.

Lauri Laine

Minusta tuntijakoehdotuksen integroidut kurssit ovat utopiaa. Lukiossa yhteen kurssin mahtuu keskimäärin 16-19 75 minuutin oppituntia. Mikäli nuo tunnit jaetaan integroivilla kursseilla viiden opettajan / oppiaineen kesken, lukiolaiselle jää 3-4 oppitunnin perusteella hyvin sirpaleinen kuva kustakin oppiaineesta ja opettajan ohjaussuhde lukiolaisen oppimiseen jää riittämättömän ohueksi.

Lukio-opiskelija ei pysty noin niukkojen perustietojen pohjalta tekemään kunnolla valintojaan siitä, mitä opiskella lukiossa myöhemmin. Väitän, että 85 % Suomen lukiolaisista kokisi ennenaikaisen valintatilanteen itselleen vaan entistä ahdistavammaksi. 80 %:lla lukiolaisista ei ole aavistustakaan jatko-opinnoista lukion jälkeen vielä lukion alussa. Miksi siis laittaa lukiolaiset entistä aikaisempiin valintatilanteisiin? Ne, jotka tietävät paremmin suuntautumisestaan, voivat hakeutua IB-linjalle.

Integroivien kurssien suunnittelu viiden opettajan voimin mielekkäiksi kokonaisuuksiksi on lukiossa uskomattoman vaikeaa. Jättäisin kaikki integroivat kurssit koulukohtaisiksi soveltaviksi tai korkeintaan syventäviksi kursseiksi, jolloin opettajat voisivat tehdä yhteisistä kursseista itselleen ja opiskelijoilleen mielekkäitä opetuskokonaisuuksia.

Käyttäjän viliniinikivi kuva
Vili Niinikivi

Tiedossahan ei siis ole, kuinka tiukasti teemaopinnot tullaan valtakunnallisesti sitomaan vai jäävätkö niiden sisällöt enemmän lukion, opettajien ja opiskelijoiden päätettäväksi. Onkin hieman hankala tilanne, että täytyy ensin päättää lukion tuntijaosta, tietämättä mitä kurssit pitävät sisällään. Opetussuunnitelman työstäminen alkaa kuitenkin vasta tuntijaon jälkeen.

Lukiolaisten liitto on vaatinut pitkään valinnanvapauksien lisäämistä, joten en usko että noin suuri osa (85%) niitä niin ahdistavaksi kokisi. Mutta kuten toinkin esiin, valinnanvapauden lisääminen on ongelmallista esimerkiksi koulutuksen tasa-arvon kannalta, koska kaikilla ei ole samanlaisia valmiuksia ja tukea tehdä valintojaan. Vaarana tosiaan on myös että yhteiset opintojaksot jäävät esittelykursseiksi, joilla ei ole todellista oppisisältöä.

Toisaalta voidaan myös kysyä, onko järkevää laittaa opiskelijat puurtamaan järjettömiä määriä, että pääsisi esimerkiksi yhden kemian kurssin läpi, jolloin muiden kurssien opiskelu kärsii. Tällaisia tapauksia oli minun kaveripiirissäni useita. (Toki yksittäistapauksista ei voi vetää kovin kummoisia johtopäätöksiä)

Yhden kurssin suorittamien on lähinnä ajanhukkaa, jolla ei ole merkittävää vaikutusta yleissivistykseen tai jatko-opintoihin. Voidaan myös kysyä, onko yhdenkään kurssin jälkeen tarpeeksi valmiuksia valita? Olisiko silti parempi että olisi kaksi? Tai kolme? Tai neljä? Rajanveto on siis hankalaa. Aina voidaan vedota siihen, ettei ole tarpeeksi valmiuksia.

Elämässä täytyy kuitenkin tehdä valintoja, kaikki eivät lukiossa voi opiskella kaikkea. Koko 1. lukiovuoden kurssivalinnat tehtiin ainakin meidän lukiossa ennen kuin yhtäkään kurssia oli käyty. Itselleni kävi niin, että hyvästä kurssimenestyksestä huolimatta en halunutkaan kemiaa opiskella enempää ja joudun ravaamaan useamman opinto-ohjaajan luona, jotta sain kemian syventävät kurssit pois ja niiden tilalle muuta.

Teemaopinnot onneksi nauttivat laajaa kannatusta niin opettajien kuin lukiolaisten piirissä. Onneksi. Ne ovat hyvä lisä, tuovat nykyajan oppimis- ja työelämätaitoja, osallistavat opiskelijoita ja koska niiden sisältö ei toivottavasti ole niin tiukasti sidoksissa esim. ylioppilaskirjoituksiin, voidaan siellä käsitellä ja oppia asioita ilman hirveää kiirettä. Teemaopinnot sisältyvät jokaikiseen malliin.

Sen sijaan kysymys tulee olemaan, onko yhteisissä opintojaksoissa (jotka siis aloittavat humanistis-yhteiskunnalliset aineet sekä luonnontieteelliset aineet) järkeä vai olisiko silti järkevämpää että kaikkien pitää opiskella vähintään yksi kurssi jokaikistä ainetta. En olekkaan vahvasti minkään mallin kannalla ja kallistuin malliin A varovaisesti, koska pirstaleisuutta pitää mielestäni vähentää.

Opettajan ja opiskelijan ohjaussuhteen osalta olen enemmän huolissani isoista luokkakoista. Minun lukioaikanani (2005-2008) 40 opiskelijan kurssilla iso osa ei vaihtanut sanakaan opettajan kanssa.

Toimituksen poiminnat